Toiminnallinen toukokuu

 

   

Pieni saaremme on taas tarjonnut parhaan mahdollisen oppimisympäristön. Harjoittelijamme Annin kanssa suunniteltiin paljon toiminnallista opetusta ja päästiin ulkoilemaan paljon.


Mittaamista harjoiteltiin myös ulkona ja suurimmat mittaustulokset tulivat Cooperin testiä juostessa. 

Matematiikan opiskelu sai ihan uusia ulottuvuuksia, kun saimme lahjoituksena ison kasan pulloja ja tölkkejä. Lajittelimme ne ensin panttien mukaan ja laskimme, kuinka paljon rahaa niistä saamme. Sitten lajittelimme pullot uudelleen tilavuuksien mukaan. Lopuksi laskimme, kuinka paljon kukin saa rahaa jäätelö varten, kun viemme pullot kauppaan. Koululaiset kiittävät lahjoittajia, jäätelöt maistuivat.



Olemme aiemmin tämän vuoden aikana opiskelleet Pohjoismaita esitelmiä tehdessä. Nyt pääsimme syventämään tietojamme rakentelemalla ulos karttoja ja nimeämällä karttoihin paikkoja. Myös mummolat, ne paikoista tärkeimmät, etsittiin kartalta.


Tilavuusmittoja harjoiteltiin myös leipomalla. Kaksi tiimiä leipoi ensin kakkupohjat, jonka jälkeen he koristelivat kakkunsa kuvataidetunnilla. Ulkoa löytyi upeimmat koristeet ja makunautintoja saimmekin mm. piparmintusta ja silmäniloa orvokeista. 


  


Viime viikolla oli jännittävä päivä, kun harjoittelimme vesiturvallisuutta. Koululiikuntaliitto lähetti meille lainaksi jättiläiskassillisen pelastusliivejä ja muita tarvikkeita. Ensin harjoiteltiin kuivalla maalla liivien pukemista, solmuja, heittoliinan käyttöä ja ilmansuuntia. Harjoittelu huipentui tietenkin kylmään mereen, jossa käytiin testaamassa liivejä ja kaverin vetämistä merestä rantaan. Olipa meillä rohkeita koululaisia! Päästiin sentään saunaan lämmittelemään harjoitusten päätteeksi.

  
 



Vesiaihe jatkui meillä myös pienen retken muodossa. Kävimme veneajelulla naapurisaaressa, Ormskärissä, tekemässä jokavuotista vesitutkimusta. Samalla näimme myös paljon lintuja ja kokeilimme kalaonnea. Ei ollut. Mutta mukavaa oli.

 

        



Roskatkin tuli taas kerättyä ja raportti PSS:lle lähtee näillä näppäimillä. Vaikka lähes roskatonta rantaa on lasten mielestä tylsää siivota, iloitsimme kuitenkin siitä, että roskia todella löytyi vain vähän. 


Kaiken ulkona opiskelun lisäksi olemme ehtineet veistellä kaarnalaivat ja ompelemaan niihin purjeet. Kesäloman alkuun on aikaa enää yksi viikko. Viimeisellä kouluviikolla aiomme ulkoilla ja viettää toivekoulupäiviä. Luulen, että myös Handelin jäätelötarjonta täytyy käydä tarkistamassa.




 

 

 

 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tyhjä naulakko

Ystävänpäivästä Yrityskylään

Joulujuhlasta kohti kevättä