Utön koulu

 Kävimme Utön Stenhusetissa, joka on nykyisin pieni museo. Marcus Lepola oli tullut Paraisilta kertomaan meille vanhoista mitoista ja elämästä ulkosaaristossa kauan sitten. Mittasimme omilla kyynärä- ja jalkamitoilla köysiä, kannoimme vettä ja kiviämpäreitä korennoilla ja kuulimme hyytävän tarinan hurjasta hylkeenpyyntiretkestä, jossa ilman neuvokkuutta ja tervalankaa yksi nuori mies olisi kuollut.  Meidän koulumme oli mainittu museon seinällä, koska koulun historia alkoi kauan sitten luotsiksi aikovien opettamisesta. Brita Willström on niin oleellinen osa Utön kouluhistoriaa, että hänen kuvansa on päässyt jo museoonkin.  Retken jälkeen viides-ja kuudesluokkalaiset kirjoittivat hurjan tarinan muistiin, koska sitä ei todellakaan kannata unohtaa. Samaan aikaan Brita oli hälytetty hätistämään yhteen taloon eksynyttä käärmettä pihalle. Jos hylkeenpyytäjät ovat olleet kovia kavereita, niin on meidän Britakin. 

 Ensimmäisellä kouluviikolla pääsimme keräämään meren tuomaa roskaa Pidä Saaristo Siistinä -ohjaajien kanssa. Tero ja Jutta jaottelivat roskat kanssamme materiaaleittain. Sama rannanpätkä on tutkittu monta kertaa ja tutkitaan vielä ennen talvea uudelleen. Muovinarun pätkiä löytyi aika paljon.  Toisella kouluviikolla Brita vei meidät veneellään Ormskäriin. Mukana oli vesitutkimuslaukku ja tutkimme veden sameutta, pH-arvoa, lämpötilaa jne. Haaviin tarttui pieniä katkoja, mutta onkeen ei yhtään kalaa. Itämeripäivää juhlistettiin siis tutkimalla merta, katsomalla Itämeri-piirustuskilpailun tuotoksia ja lopuksi laulettiin mikäs muu, kuin ”Meidän meri”-laulu. 

 Uusi ope ripusti takkinsa naulakkoon ja hyppäsi paitsi uuteen työpaikkaan, myös asumaan uuteen kotisaareen. Tänään on koulua käyty kokonaista kaksi päivää, keikuttu Turun Sanomien sivuilla, herkuteltu Havshotellin lounailla, tutustuttu toisiimme eri leikkien avulla, selvitetty erään hautakiven arvoitus ja tehty vielä jotain, mitä ei takuulla monessakaan koulussa elokuussa tehdä. Ruuvasimme neljän surkeimman pulpetin metalli- ja puuosat toisistaan irti ja kuskasimme ne Mörttilään, saaren jäteasemalle. Baldur tuo meille kuusi tuoreempaa pulpettia ja se on hyvä, sillä huomenna aloitamme lukujärjestyksen mukaisen opiskelun.  Niin, se hauta, tai oikeammin muistokivi… Kiven on saarelle tuoneet Michail Poljakovin kaverit tämän kuoltua heinäkuussa 1915. Mihin hän kuoli, sekin selvitetään vielä! Tällä saarella tutkittavaa riittää.