Pääskysistä ei päivääkään
Kevätloru Utöstä: Ensin saapuvat muuttolinnut ja sitten niiden bongaajat. Kumpiakin on paljon, erikokoisia ja -värisiä, pääasiassa maaston värisiä.
Myös saaren koulu on ollut koko lukuvuoden myös monen tahon mielenkiinnon kohteena. Koululla on vieraillut saareen tutustumaan tulleita perheitä, kokonainen leirikoululuokka, saaristoihmisiä eri puolilta Suomea, toimittajia ja kuvaajia. Ulkosaariston pienen koulun olemassaolo on hämmästyksen ja ihmettelyn aihe. Tämä julkisuus hämmästyttää ja ihmetyttää meitä itseämme. Utön koulu on meistä ihan tavallinen koulu, meitä on vain vähän ja saari sattuu olemaan ulkomeren reunalla. Toisaalta hienoa, että saamme olla kertomassa kyläkoulun ilosanomaa medioissa.
Vappuna myimme munkkeja, itse tekemäämme simaa, painamiamme kasseja ja pistokkaista kasvatettuja pelargonioita. Vapenin pääty oli mainio paikka kesäkioskillemme.
Kyiden kaveriksi ompelimme tilkkukäärmeet ja isot oppilaat tekivät chenillepussukat.
Espoosta tulleiden koululaisten kanssa pelasimme jalkapalloa, Afrikan tähti -aarteenetsintäleikkiä ulkona sekä lajittelimme roskia Siisti Piitsi -kampanjassa. Taidettiin siinä kolmen päivän aikana vaihtaa useampikin puhelinnumero.
Teimme tutustumistetken Kökariin. Amanda-vene vei oppilaat, huoltajat ja muutamat kyläläiset tutustumaan vapaaherra Åkerhelmin rakentamaan kesäparatiisiin Källskärissä. Aikamoinen työleiri on tarvittu, mutta lopputulos on edelleen upea. Olihan siellä jääkausikin aikanaan ahkeroinut.
Tämän vuoden blogia kirjoittanut opettaja palaa mantereelle virkaansa ja saareen tulee uusi opettaja syksyksi. Luokan kuudesta oppilaasta kolme jatkaa opiskelujaan toisaalla ja tilalle tulee ainakin kolme uutta oppilasta. Kyläkoulu voi hyvin ja kyläkoulussa voidaan hyvin.
Haikein mielin, kiitollisuus päällimmäisenä, kiitän ja kumarran syvään. Olen iloinen voidessani suoda unohtumattoman ja silmiä avaavan kokemuksen elämästä ulkosaaristossa myös Roosalle, uudelle opettajalle.
Kiitos.
Kommentit
Lähetä kommentti