Draamaa
Paraisten perusopetuksen teemoja 2022-2023 ovat yrittäjyys ja tunnetaidot. Yrittäjyydestä ja kirjojen kääntämisestä kävi meille kertomassa Susanna Sjöman. Valehtelisin, jos väittäisin hänen houkutelleen lapsia valitsemalleen uralle, pikemminkin päinvastoin. 60 kirjaa kännettyään kokemusta on kertynyt, mutta jokainen käännöstyö on kuitenkin oma intensiivinen prosessinsa. Työ hoituu saaressa ja välillä mantereella. Pääasia on mahdollisuus keskittymiseen. Jos Susanna ei kaupalla juttele, on se merkki dead-linen läheisyydestä, ei epäkohteliaisuudesta. Kiitos vierailustasi Susanna!
Tunnetaitoja on monia. Myös omien pelkojensa kohtaaminen ja niiden voittaminen ovat kasvattavia kokemuksia. Omien pelkojensa kohtaaminen on voimaannuttavaa lapselle. Saaren bunkkereissa vierailu oli syksyn alussa taskulampun valossakin karmaiseva kokemus. Kun niihin rakennettiin Halloweenin kunniaksi vanhempainillassa yhdessä päätetty Kammokuja äänitehosteineen, nousi vaikuttavuus uuteen tasoon. Tästä huolimatta lasten luomat roolihahmot elävöittivät saarelaisille tarjotun kammokujaelämyksen huikeaksi kokemukseksi sekä lapsille, että vieraille. Voittajaolo on oikea sana kuvaamaan tunnetta perjantaina 28.10 klo 18.30, kun Kammokuja sulki ovensa ja esiintyjät asettautuivat ryhmäkuvaan. Talkoohenki elää ja voi hyvin, kodin ja koulun yhteistyö on saumatonta ja lapsille jätetty karkkikasa - mahdottoman suuri. Kiitos Utö!
Kammokuja!! Hu-hu-hu-huu! En kyllä haluaisi tuolta itseäni löytää etenkään pimeän aikaan :-D Hienosti keksitty ja toteutettu.
VastaaPoistaKammokuja oli tosiaan upea! Ja kiitos kun minäkin sain käydä koululla lapsia pelottelemassa. <3
VastaaPoista