Kaikenlaista säpinää

 

No jopas on ollut mukamas kiire. Niin kiire, ettei blogiakaan ole julkaistu hetkeen.


Kevät on tuonut mukanaan meille kaikkea normaalista poikkeavaa säpinää. Saimme viime viikolla vieraaksemme Ihmefilmistä Meten ja Elinan sekä heidän jälkikasvunsa. Koululaiset pääsivät harjoittelemaan elokuvan tekemistä loistavassa ohjauksessa.

  

Saimme myös kouluun tutustumaan ensimmäisen mahdollisen uuden koulukaverin. Asuntohakemuksia on tullut mukavasti ja päätökset uusista asukkaista ja koulunsa Utössä syksyllä aloittavista lapsista tehdään toukokuun aikana. Jännittävää.

Pääsiäisen jälkeen tulimme kaikki samalla laivalla takaisin saareen. Tämän viikon olemme ahkeroineet kirjatehtävien parissa ja valmistautuneet ensi viikkoon. Saamme silloin vieraaksemme korppoolaiset leirikoululaiset ja luvassa on taas paljon mukavaa säpinää.


Ensi viikolla koulussamme aloittaa myös harjoittelija, joka opiskelee opettajaksi Oulun yliopistossa.

Luonto ympärillämme on heräillyt jo ihan kesäiseksi. Nyt taas pääsemmekin opiskelemaan ulkona paljon, paljon. Tosin äsken saimme luokkaan nähtäväksi koulumme oppikirjoja 1800-luvulta. Voikin olla, että palaamme ajassa taaksepäin, unohdamme digiajan hienoudet, tekemällä oppimisen ilon ja luemme kirjoista faktatietoa hieman jo vanhentuneella ruotsin kielellä.



Aurinkoista viikonloppua kaikille lukijoille! Täällä vietetään viikonloppua kuunnelleen haahkojen keväthuutoja ja veden liplatusta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tyhjä naulakko

Ystävänpäivästä Yrityskylään

Joulujuhlasta kohti kevättä