Terveisiä lumipyryn keskeltä!

Aamulla koulumatkalla tunnelma oli varsin talvinen! Lunta tuiskutti ja tiellä sai muutamassa kohtaa lenkkarit upotettua kokonaan lumen peittoon. Niinpä niin. Olemme juuri siksi keskustelleet tänään säänmukaisesta pukeutumisesta. Märät kengät ja sukat eivät kuitenkaan menoa haitanneet ja välitunneilla keksittiinkin kaikkea mahdollista lumessa temmeltämistä. Luokkamme "Pikku Myy" nappasi jostakin tarjottimen ja saikin hyvät vauhdit alamäessä.

    

  



Kouluviikko onkin ollut talvesta nauttimista ja joulun odottamista. On harjoiteltu tulevia juhlaspektaakkeleita, askarreltu ja vähän herkuteltukin. 



Tonttu vierailee koulussa öisin. Hän koristelee luokkaa ja aamuisin ihmettelemme jatkuvasti, että mitähän taas yön aikana on tapahtunut. Pulpetteihin oli ilmestynyt myös kirjekuoret ja postimerkit. Vinkkinä varmaan siitä, että pitäisi kirjoittaa jo Joulupukille tai lähettää joulutervehdys jollekin tärkeälle. Kirjeet lähtivätkin postin mukana eteenpäin. Kukahan ne mahtaa saada?




Koululaiset lähtevät nyt viikonlopun viettoon ja valmistautumaan maanantain Lucian päivään. Laulu on hallussa hienosti. Sääennuste näyttäisi olevan myös aurinkoinen. Mutta miten käy lussekattien? 











Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tyhjä naulakko

Joulujuhlasta kohti kevättä

Ystävänpäivästä Yrityskylään