Koulussa taas!


Utön pieni koulu avasi maanantaina ovensa kesäloman jälkeen neljälle innokkaalle oppilaalle. Ensimmäinen koulupäivä starttasi kauniissa ja vielä kesäisen lämpimässä säässä. Ja vaikka saariston sää vaihtelikin pitkin viikkoa, olimme paljon ulkona ja nautimme meri-ilmassa opiskelusta. 




Koulun uusi opettaja (allekirjoittanut) haukkoo edelleen henkeään upeissa maisemissa ja toivoo innostavansa lapsia mahdollisimman paljon ulkona opiskeluun. Ympäristö kun tarjoaa siihen mitä upeimmat puitteet!



Ensimmäisen koulupäivän jännitys helpotti eteläkallioille kävellessä. Matkalla tehtävänä oli poimia kivi aina kun mieleen nousi jokin asia, joka koulun alkamisessa jännitti. Kallioilla kivet heitettiin mereen ja pian näytti ja kuulosti siltä, että homma taisi toimia - leppoisa puheensorina ja helpottuneet hymyt sen kertoivat.




Tulevana lauantaina vietettävän kansainvälisen majakkapäivän kunniaksi lapset maalasivat majakan seinustalla istuen upeat taideteokset.




Ensimmäisen kouluviikon ainekset: Ulkona oppimista, tutustumista ja yhdessä tekemisen iloa.


Aurinkoista viikonloppua toivottelee Minna-ope Utöstä



p.s.
Koulun aiempia blogikirjoituksia pääset lukemaan täältä 
https://utonkoulu.wordpress.com/

Kommentit

  1. Onpa ollut mukava ja leppoisa koulunaloitusviikko. Gieno idea heittää "jännityskivet" mereen. Konkreettinen toiminta oli napakymppi ja tepsi taatusti.
    Kiva päästä seuraamaan täältä mantereelta piskuisen, mutta terhakan saarikoulun elämää.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tyhjä naulakko

Joulujuhlasta kohti kevättä

Ystävänpäivästä Yrityskylään